Etusivun uutiset | Kauppalehti.fi

03/07/2009 06:33 PM
Patrian kaupat Ruotsissa oikeuteen
Ruotsalaisyhtiö Hägglunds on valittanut Patrian panssarikaupoista Tukholman lääninoikeuteen. Yhtiö ei hyväksy Ruotsin puolustusmateriaalilaitoksen päätöstä ostaa Patrialta 113 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa.
03/07/2009 06:18 PM
Pörssin kirkkaimmat raketit
Pörssikursseihin on ladattu huimia odotuksia talouden käänteestä ensi vuonna. Helsingin pörssi on vuoden toisella neljänneksellä noussut noin 25 prosenttia. Suurimman potin ovat korjanneet alkuvuoden aikana rengasvalmistaja Nokian Renkaat ja rakennusyhtiö YIT.
03/07/2009 06:08 PM
Näitä yhtiöitä pörssi rakastaa
Helsingin pörssiin noteeratut yhtiöt joutuvat hommaamaan tuolin jos toisenkin lisää ensi kevään yhtiökokouksiin, sillä suomalaiset piensijoittajat ovat innostuneet ostamaan kotimaisten pörssiyhtiöiden osakkeita vauhdilla kevään aikana. Pörssiyhtiöt saivat tammi-toukokuun aikana reilut 57 000 uutta osakkeenomistajaa.
03/07/2009 06:04 PM
Nokian kilpailija: Yli 20 kosketusnäyttömallia tänä vuonna
Älypuhelimien markkinoiden odotetaan kasvavan selvin numeroin tänä vuonna huolimatta koko markkinan supistumisesta. Suunnannäyttäjinä on pidetty Applea ja RIMiä, vaikka Nokian tapaan perinteisenä valmistajana Samsung on vahvoilla teknologiassa ja brändivoimassa.
03/07/2009 05:44 PM
Suomessa keskimäärin bussitulipalo viikossa
Suomessa sattuu vuosittain 30-50 bussitulipaloa. Asiantuntijan mukaan yhtenä syynä on bussien huono kunnossapito.