| Suomen Yrittäjien pj. Wuorinen: Työntekijöiden tuottavuutta pitää palkita |
|
- Suomalaisessa palkkapolitiikassa - erityisesti keskitetyissä ratkaisuissa - matalan tuottavuuden alojen palkat ovat nousseet tuottavuuteen nähden paljon erityisesti hyvän taloudellisen suhdanteen aikoina. Työntekijät on haluttu asettaa mahdollisimman tasa-arvoiseen asemaan. Tämä on kuitenkin merkinnyt monen alan yrittäjille liiallisia kustannuspaineita. Yrittäjät ovat saattaneet joutua korkeiden työvoimakustannusten vuoksi tinkimään liiketoiminnan kasvusta eivätkä yritykset ole näin pystyneet palkkaamaan uusia työntekijöitä, Wuorinen arvioi puhuessaan Suomen Yrittäjien puheenjohtajien neuvottelupäivien avajaisseminaarissa Viking Mariellalla Helsingissä. Huomattavan suuret toimiala- ja yrityskohtaiset tuottavuuserot ovat heijastuneet palkkoihin heikosti erityisesti keskitetyn tulopolitiikan järjestelmässä. Palkkaratkaisut ovat pohjautuneet usein vientiteollisuuden maksukykyyn, jolloin kotimarkkinoilla toimivat yritykset ovat joutuneet ahtaalle. Suomen Yrittäjien mielestä tuottavuutta pitää ryhtyä palkitsemaan enemmän yksilötason suoritusten ja yritysten menestyksen mukaan. Tämän vuoksi paikallista sopimista on edistettävä, jotta työn tuottavuus paranisi, työllistämisen kynnys madaltuisi ja yritysten kasvun esteet vähenisivät. |
| Metsäteollisuus: Lasku taittui vuoden lopulla, tilanne jatkuu haasteellisena |
|
Vuonna 2009 metsäteollisuustuotannon arvo oli Metsäteollisuus ry:n ennakkotietojen mukaan Suomessa noin 15 miljardia euroa. Tuotannon arvosta noin 4 miljardia euroa syntyi puutuoteteollisuudesta ja 11 miljardia euroa massa- ja paperiteollisuudesta. Vuoden viimeisellä neljänneksellä alan tuotannon arvo oli noin 4 miljardia euroa. Rakennemuutoksen kautta vahvoja toimijoita taantumasta nouseville markkinoille "Suomalainen metsäteollisuus on uudistanut rakenteitaan ja tehostanut toimintaansa voimakkaasti ja alalla on hyvät menestymisen lähtökohdat taantuman väistyessä. Työ kustannuskilpailukyvyn ja tulevaisuuden mahdollisuuksien eteen jatkuu", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen . "Kotimaan poliittisilla päätöksillä luodaan pitkälti vientiteollisuuden toimintaedellytykset Suomessa. Metsäteollisuuden sähköntarve kasvaa, minkä vuoksi energiapäätökset vaikuttavat suuresti sekä metsäteollisuuden että Suomen tulevaisuuteen. Työmarkkinakentässä on tärkeää päästä tuottavuutta parantaviin ratkaisuihin. Markkinoiden elpyessä myös kotimaisen puun tasainen saatavuus kilpailukykyiseen hintaan nousee yhä tärkeämmäksi kysymykseksi." Teollisuudenaloista metsäteollisuus käyttää suhteellisesti eniten kotimaisia panoksia. Siten yhteiskunnan muiden sektoreiden kustannukset vaikuttavat merkittävästi metsäteollisuuden kilpailukykyyn. Akuuttia huolta alalle aiheuttavat AKT:n laittomat työtaistelut, jotka vaikeuttavat vientitoimituksia, lisäävät yritysten kuljetuskustannuksia ja johtavat herkästi tuotannon siirtymiseen epävarmaksi tavarantoimittajaksi koetusta Suomesta muihin maihin.
Lisätietoja Metsäteollisuuden tuotanto supistui taantuman puristuksessa http://www.metsateollisuus.fi/Infokortit/ajankohtaiskatsaus/Sivut/default.aspx Korkeat kustannukset ja vähäinen rakentaminen kurittivat saha- ja levyteollisuutta http://www.metsateollisuus.fi/Infokortit/ajankohtaisputu/Sivut/default.aspx Rakentamisen yleisnäkymissä varovaista toiveikkuutta http://www.metsateollisuus.fi/Infokortit/rakentamisenyleisnakymissatoiveikkuutta/Sivut/default.aspx Taantuma heijastui raaka-aineen ja enrgian kulutukseen http://www.metsateollisuus.fi/Infokortit/Ajankohtaisraaakaainejaenergia/Sivut/default.aspx Vuosi 2009 oli haastava puusepänteollisuudelle http://www.metsateollisuus.fi/Infokortit/Ajankohtaispuusepat/Sivut/default.aspx
Taustatietoa: Suomessa on runsaasti kestävästi hyödynnettävissä olevaa raaka-ainetta, alan moderneimpiin kuuluva metsäteollisuuden tuotantokoneisto, hyvin hoidetut ympäristöasiat ja eturivin osaamista sekä metsäklusterin vahvuudet ja toimiva innovaatioympäristö. Suomen metsäteollisuus valmistaa lähes 100 miljoonan eurooppalaisen paperituotteet ja 50 miljoonan asiakkaan puutuotteet. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi puuvarojen, kestävän metsätalouden ja alan eturivin osaamisen ansiosta. |
| Yrittäjät: Hetemäen työryhmän osinkoveroesitykset heikentäisivät yrittäjyyttä |
|
- Verokeskusteluun tuotujen osinkomallien toteuttaminen olisi uusi haitta pk-yritysten toiminannalle ja niiden työllistämismahdollisuuksille, Suomen Yrittäjien johtaja Anna Lundén arvioi. - Työryhmän oli määrä pohtia tuottavuuden kasvattamismahdollisuuksia, työllisyyden parantamista ja yrittäjyyden edellytyksiä. Tehdyt esitykset eivät kuitenkaan tue näitä rakenteellisia tavoitteita, Lundén sanoo. Työryhmä ehdottaa neljää vaihtoehtoa osinkoverotuksen kehittämiseen. Näitä olisivat täysin kahdenkertainen osinkoverotus, tästä kehitetty malli omistajayrittäjille, Suomen nykyisestä osinkomallista muokattu malli tai Belgiassa sovellettu osinkovähennysmalli. Kaikki johtaisivat Suomen Yrittäjien arvion mukaan pienten ja keskisuurten yritysten verotuksen kiristymiseen. - Veromallien suurin heikkous on yrittäjyyskannusteiden puute tai niiden selkeä heikkeneminen. Ne eivät tukisi varojen sijoittamista omaan yritystoimintaan, kuten nykyinen pk-yritysten osittain yhdenkertainen osinkoverotus tukee. Tämä heikentäisi pk-yritysten taseita ja johtaisi kevyempiin sekä velkapainotteisiin taseisiin. Tällaisella verotuksen painopisteen siirtämisellä voi olla ennalta arvaamattomia vaikutuksia yritysten talouden kestävyyteen, Lundén erittelee. Pienten ja keskisuurten yritysten osinkoverotus on nykyisin osittain yhdenkertaista. Tällä tarkoitetaan yrityksen ja sen omistajan verotuksen yhdistämistä niin, että tulo verotetaan pääosin vain yrityksen tai omistajan verotuksessa, ei molemmissa. Muiden kuin pörssiosinkojen kahdenkertaista verotusta huojennetaan siten, että tuloista verotetaan kertaalleen vain yhtiön tasolla määrä, joka vastaa yhdeksää prosenttia yhtiöön sijoitetuista varoista. Tällainen osa yhtiön tuloista verotetaan vain yhtiön tasolla 26 prosentin verokannalla, kuitenkin enintään 90 000 euroa osakasta kohden. Suomen Yrittäjien mielestä yritysverotuksessa tulee säilyttää riittävät yrittäjyyden kannustimet. Erityisen tärkeää on, että uudistuksissa tunnistetaan yrityksen ja yrittäjien verojen yhteisvaikutus. Taloudellinen toiminta merkitsee riskin ottoa ja yrittäjän tulee edelleen saada kohtuullinen tuotto yritykseensä sijoittamalleen ja yritykseen sen tuloksesta jättämälleen pääomalle ja työlle. |
| Oriola-KD Oyj valittu vuoden 2010 logistiikkayritykseksi |
|
”Vuoden Logistiikkayritys” -tunnustus myönnetään tänä vuonna lääkkeiden vähittäis- ja tukkukaupan sekä terveydenhuollon kaupan alalla toimivalle Oriola-KD Oyj:lle. Valintaperusteissa nousi esiin se kokonaisvaltaisuus, jolla yritys huomioi toimitusketjuratkaisujaan sekä hyödyntää käytettävissä olevaa teknologiaa. ”Vuoden Logistiikkayritys” -valinnan tekee Suomen Logistiikkafoorum. Tunnustus on myönnetty vuodesta 1994. Tämän vuoden palkittu, Oriola-KD Oyj, saa valitsijoilta kiitosta logistiikkansa tarkoituksenmukaisuudesta ja innovatiivisuudesta. Palkintovaliokunnassa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että Oriola-KD Oyj toimii lääkkeiden vähittäis- ja tukkukaupan sekä terveydenhuollon kaupan kansainvälisillä markkinoilla, jossa logistiikan ja toimitusketjun hallinnan merkitys on jatkuvasti kasvussa. Palkintovaliokunta toteaa, että Oriola-KD Oyj:ssä: ”Olemme erittäin kiitollisia saamastamme tunnustuksesta. Logistiikka on merkittävä osa koko liiketoimintaamme ja olemme tehneet kovasti töitä toimintamme kehittämiseksi. Logistiikkamme on merkittävässä ja vastuullisessa roolissa osana lääke- ja terveydenhuollon toimintaketjua. Olemme päässeet toimintamme kehittämisessä hyvään vauhtiin ja panostamme jatkossakin toiminnan laatuun ja jatkuvaan parantamiseen”, toteaa Anne Kariniemi , Oriola-KD:n osto- ja logistiikkajohtaja. |